Siirry suoraan sisältöön

Suomen puhutuimmat kielet

Suomessa asuu suhteellisen paljon Afrikan mantereelta saapuneita.

Yllätytkö, jos kerron sinulle, että Suomessa puhutaan lähes 160 eri kieltä? Suomen puhutuimmat kielet ovat edelleen suomi ja ruotsi sekä omalla tavallaan saame, vaikka sen puhujia onkin vain 2000 ihmistä. Valtaosa vieraskielisistä on asettunut asumaan Uudellemaalle, jossa heitä asuukin reilusti yli puolet eli ainakin 55 prosenttia. Lukumääräisesti tämä on reilu 310 tuhatta henkilöä. Sen jälkeen määrät laskevat huomattavasti, jos puhutaan Varsinais-Suomen tai Pirkanmaan määristä.

Suomen puhutuimmat kielet eivät yllätä

Moni melkein arvaa, mitkä kielet Suomessa ovat suomen ja ruotsin ohella puhutuimpia. Suomessa puhutaan venäjää ja viroa sekä somalia, englantia ja arabiaa. Venäjää puhuvien määrä maassamme on lisääntynyt huomattavasti reilun 25 vuoden aikana. Nykyään heitä on vajaa 100 000 henkeä, kun 25 vuotta sitten vain 3900. Myös virolaisten määrä on lisääntynyt samassa suhteessa.

Virolaisten määrä Suomessa lisääntyi sen jälkeen, kun Virosta tuli EU:n jäsenmaa vuonna 2004. Toisaalta se ei ollut yllätys vaan rajan aukeaminen tarkoitti helpompaa matkustamista ilman viisumia. Virolaisia onkin tullut maahamme runsaasti työn perässä. Rakennustyömailla kuuleekin paljon juuri viron kieltä. Suomi on tarjonnut työvoimapulan aikana paljon töitä juuri virolaisille tai venäläisille työntekijöille.

Mielenkiintoiset kielet Suomessa

Suomen puhutuimmat kielet ovat viron jälkeen aika tasavahvasti somali, englanti ja arabi. Somalien kielivaikutuksen ymmärtää, koska heitä alkoi tulla maahamme vuoden 1990 alussa pakolaisina. Esimerkiksi juuri tuolloin 1990 ei vielä ollut yhtään somaliaa puhuvia, mutta jo vuonna 2015 määrä oli noussut 17 900. Somalit ovatkin suurin afrikkalaisten ryhmä, joita maahamme on saapunut sekä jäänyt tänne vakituisesti asumaan. Monet heistä ovat opetelleet suomen, mutta äidinkieli on edelleen somali.

Englantia äidinkielenä puhuvien määrä on suunnilleen sama kuin somalien, ehkä hiukan vähemmän. Yksi suuri ryhmittymä ovat arabiankieliset. He kiilasivat jopa somalien ohi vuonna 2016. Arabiaa puhuu noin 22 000 henkilöä. Nousu johtui siitä, että vuoden 2015 aikana Suomeen tuli suuri pakolaismäärä arabimaiden levottomuuksien takia. Suomen puhutuimmat kielet ovat saaneet arabiasta hyvän haastajan.

Arabia ei uhkaa venäjää ja viroa

Arabia ei sinällään uhkaa viron ja venäjän valta-asemaa suomessa. Erona näillä kansoilla onkin se, että virolaiset ja venäläiset ovat muuttaneet Suomeen työn perässä ja somalit sekä arabit pakolaisina. Helpointa on kenties virolaisilla, koska heidän on helppo oppia suomen kieli pienen harjoittelun jälkeen. Ja he oppivatkin sen nopeasti. Aivan yhtä nopeasti saa käyttöönsä Ilmaiskierrokset Suomikasinolla ja pelaamisen aloittaa niiden turvin. Tämän kasinon ilmaiset ovat vielä kierrätysvapaita.

Oma kielitaidon taso on usein ilmoitettava esimerkiksi CV:ssä. Varsinkin silloin, jos tiedät, että kielitaidolla on merkitystä työn saannin suhteen, se pitää mainita. Kun ilmoitat omaa kielitaitoasi, kannattaa olla rehellinen. Ei myöskään kannata suotta aliarvioida omaa tasoaan. Kaikkia sanoja ei vieraasta kielestä tarvitse osata, kunhan hallitset sujuvan puhumisen muuten.

Suomen puhutuimmat kielet versus vaikeimmat kielet

Jos puhutaan siitä, mitkä ovat vaikeimmat kielet, niin suomi itse on yksi vaikeimmista kielistä. Monen ulkomaisen onkin vaikea oppia ymmärtämään suomalaisia sijamuotoja, joita kielessämme on jopa 15. Se tuo suomalaisille vaikeuksia, saatikka ulkomaalaisille. Muista kielistä varsin työläitä ovat oppia juuri arabia ja sen lisäksi japani, korea sekä kiinan kantoni sekä mandariini.

Kielten vaikeutta on arvioitu sillä, kuinka monta viikkoa aktiivista työaikaa tarvitaan, että kieli sujuu kirjallisesti ja suullisesti työskentelykielenä. Yhden luotettavimmista arvioista on tehnyt FSI eli Foreign Service Institute. Se vastaa Yhdysvaltain virkamiesten kielikoulutuksesta.

Suomen puhutuimmat kielet eivät siis yllätä vaan niille löytyy varsin järkevät selitykset juuri pakolaisten suhteen. Pakolaiset alkavat opetella suomea varsin nopeasti maahantulonsa jälkeen, joskin sen oppiminen vie oman aikansa. Lapsilla oppiminen on yleensä nopeampaa kuin aikuisilla. Jos vielä mainitaan FSI:n listauksesta, niin helppoja kieliä oppimisen kannalta ovat ruotsi, tanska, norja, hollanti, ranska, romania ja espanja.