Kaikki suomalaiset ovat varmasti kuulleet Kalevalasta. Sitä pidetään suomalaisten kansalliseepoksena, jossa seurataan Väinämöisen seikkailuja. Kalevala on alun perin suomalaista kansanperinnettä, joka kulki perimätietona sukupolvelta toisella. Vasta Elias Lönnrot kokosi noita vanhoja suomalaisia tarinoita ja kokosi niistä yhtenäisen tarinan.
Kalevalan henkilöt esittelyssä
Kalevalan päähenkilö on Väinämöinen, joka on tarinan mukaan tietäjä iänikuinen. Hän on todella taitava kanteleensoittaja ja omaa jopa yliluonnollisia kykyjä. Tarinan punaisena lankana kulkee Väinämöisen vaimon hankinta sekä osallistuminen Sammon ryöstämiseen. Moninaisten vaiheiden jälkeen Väinämöinen poistuu ja lupaa palata vielä, kun aika on oikea.
Muita keskeisiä hahmoja ovat muun muassa Ilmarinen, joka on tunnettu seppä ja taitava raudan käsittelijä. Louhi on naispuolinen henkilö ja muuttuu tarinassa lopulta jättiläiskotkaksi, joka vie tulen muilta ihmisiltä