Siirry suoraan sisältöön

Hampaiden kunto on suomalaisille tärkeää

Hampaiden kunto

Yksi suomalaisen yhteiskunnan kulmakivistä on jo pitkään ollut terveydenhuolto. Jo pienet koululaisetkin pääsevät tutustumaan siihen esimerkiksi vuosittaisilla hammaslääkärikäynneillä, joissa tarkastetaan hampaiden kunto. Hampaidenhoito on Suomessa maailmanlaajuisesti erittäin korkealla tasolla, ja hampaiden hoidon merkitykseen kiinnitetään runsaasti huomiota. Samalla kuitenkin haasteena on länsimainen elämäntyyli, jossa hampaat joutuvat välillä kovalla koetukselle.

Hampaiden kunto ja ksylitoli

Lukemattomat kielet maailmassa tuntevat termin ksylitoli. Ksylitoli itsessään oli jo löydetty aiemmin muualla, mutta sen käyttäminen hampaiden hoitamiseen oli nimenomaan suomalainen keksintö. Suomalaiset ovat siis olleet kekseliästä kansaa – myös hampaiden hoitoon liittyen. Ensimmäinen ksylitolilla makeutettu purukumi tuotiin Suomessa markkinoille jo 1970-luvun puolivälissä.

Ksylitolipurukumia suositellaan nautittavaksi aina aterian jälkeen. Syynä on se, että se katkaisee happohyökkäyksen ja ehkäisee näin hampaiden reikiintymistä. Suomessa tällaista valistusta on annettu jo pitkään, ja nämä ohjeet ovat tulleet monille tutuiksi jo koulussa.

Maailmanlaajuisesti ei ole mitenkään itsestään selvää, että purukumi on hyväksi hampaille. Maailmalla pureskellaan sokerisia purukumeja, jotka ovat hampaille haitallisia. Suomessa kun puhutaan purukumista, tarkoitetaan käytännössä aina nimenomaan ksylitolipurukumia, joka taas on terveydelle hyödyllistä. Tässä suhteessa suomalainen hampaidenhoitokulttuuri on varsin onnistunut!

Millainen on suomalaisten hampaiden kunto tulevaisuudessa?

Terveydenhuollon ja yleisen hygienian nykyisen korkean tason ansiosta hampaat varmasti ovat keskimäärin paremmassa kunnossa kuin joskus aiemmin, mutta tämäkään ei aivan itsestään selvää ole. Suomessa muiden länsimaiden tapaan kulutetaan elintarvikkeita, jotka tunnetaan hampaille haitallisista vaikutuksistaan. Nykyisin kulutetaan runsaasti esimerkiksi hampaille haitallisia virvoitusjuomia. Erityisesti nuorten suosioon ovat nousseet myös sokeripitoiset energiajuomat, joiden päivittäinen kuluttaminen sekin on haitallista.

Suomalaiseen kulttuuriin on jo pitkään kuulunut hyvä julkinen terveydenhuolto, mutta hammashuollon osalta tummia pilviä on taivaalla. Nykyisin onkin joitakin viitteitä siitä, että suomalaisten hampaiden kunto on heikkenemässä. Joillakin se johtuu puhtaasti nykyisistä elintavoista, mutta asiantuntijat nostavat esille myös sen, että myös palveluiden heikko saatavuus pahentaa tilannetta. Kerrotaan, että julkinen terveydenhuolto ei ehdi hoitamaan kaikkia potilaita, eikä kaikilla ole varaa turvautua yksityiseen puoleen. Nähtäväksi jää, miten Suomessa tartutaan tähän ongelmaan ja säilytetään maine hyvänä hampaidenhoitajamaana.

Apua huonokuntoisiin hampaisiin

Joskus käy niin, että hampaat pääsevät heikkoon kuntoon. Ajan myötä hampaat voivat kulua, värjääntyä tai muuten vahingoittua niin, että heikko hampaiden kunto alkaa vaikuttaa elämänlaatuun. Vaikka hampaista pitäisi hyvää huolta, myös esimerkiksi onnettomuuden vuoksi hampaat voivat lohjeta tai joutua vääriin asentoihin. Voidaan siis joutua tilanteeseen, jossa pelkkä hyvä hampaiden perushoito ei enää riitä.

Vaikka heikko hampaiden kunto olisikin vain esteettinen haitta, voi sillä kuitenkin olla suuri vaikutus yleiseen elämänlaatuun. Heikkokuntoiset etuhampaat voivat esimerkiksi aiheuttaa ihmiselle epävarmuuden ja jopa häpeän tunteita, jotka vaikuttavat suoraan sosiaaliseen kanssakäymiseen. Suomessa ollaan totuttu hyväkuntoisiin hampaisiin, joten häpeän tunteita voi syntyä verratessa itseään muihin.

Jos haitta on suuri, tehokas hoitokeino on hammaslaminaatit. Kyseessä on keraaminen hammaskuori, joka kiinnitetään omaan hampaaseen. Tämän hoitomuodon tulokset ovat usein hyvä ja erittäin pitkäaikaisia, sillä kerran kiinnitetyt laminaatit voivat kestää jopa vuosikymmeniä. Huono puoli on, että ne voivat olla Suomessa varsin kalliita. Hoito on Suomessa tunnetusti laadukasta, mutta tänä päivänä laadukkaita hammasklinikoita on myös ulkomailla. Esimerkiksi Turkissa on laadukkaita klinikoita ja Suomea alhaisempi hintataso, joten hammaslaminaatti hinta on siellä erittäin kohtuullinen.